Ukkola ja Pensasmaa 20-vuotiaiden mestarit

Artturi Pensasmaa ja Johanna Ukkola veivät mestaruudet 20-vuotiaden vapaan pitkillä matkoilla Keuruun SM-kilpailuiden toisena päivänä. Ukkolan jälkeen 20 kilometrillä muut mitalistit olivat Katri Lylynperä ja Oona Kettunen, 30 kilometrillä Pensasmaan jälkeen Joonas Sarkkinen ja Antti Ojansivu.



Molemmissa kilpailuissa muutaman hiihtäjän kärkiporukka ratkoi mitalisijat viimeisillä kierroksilla. Ukkola vei mestaruuden 23 sekunnin erolla Lylynperään. Vapaan pitkät matkat ovat sujuneet Ukkolalta aiemminkin vahvasti, mutta nuorten MM-edustajan valmistautuminen kisoihin ei ollut paras mahdollinen.
” Torstaina heräsin niin, että olin mahataudissa. Pariin päivään en pystynyt syömään mitään, ja päätin sitten vasta eilen, että tulen tänne. Pystyin tankkaamaan ja paljon yritin vaan juoda. Ajattelin, että lähden vaan peesaamaan muita. En yhtään tiennyt, miten jaksan, kun oli näin pitkä matka. Lähdin vaan katselemaan vauhtia. Porukka alkoi vaan vähentyä. En omasta mielestäni mitenkään kiristänyt, tuossa mäessä viimeisellä kierroksella porukka alkoi vaan jäädä. Pojista sain vähän peesiä”, Ukkola sanoi.
Lylynperä koki hopeansa olevan voitettu hopea, vaikka Ukkola voiton veikin. Ukkola karkasi viimeisellä kierroksella, jolloin Lylynperä jäi hetkellisesti Oona Kettusen ja Krista Niirasen taaksekin.
”Yritin tehdä omaa ratkaisuani jo puolivälissäkin. Aina kun sain pienen eron, takana tuleva porukka sai sen kiinni. Totesin sitten, etten saa selkeää eroa, en ole niin herkällä tänään, että voisin tehdä jäätävää eroa muihin. Tyydyin sitten siihen, että hiihdän letkassa, ja katson sitten ne ratkaisun hetket. En omasta mielestäni hiihtänyt huonosti, hiihdin hopeasta kilpaa kolmen tytön kanssa ja sen kisan voitin”
Kettunen oli pronssiinsa tyytyväinen.
”Töitä sain tehdä tosi kovasti. Alamäen jälkeen oli aina eroa tyttöihin. Osa tulee painosta, osa varmaan välineistä. Olen tosi tyytyväinen pronssiin, sillä vapaa on huonompi hiihtotapani”, seuraavaksi päälajissaan juoksussa SM-hallikisoihin osallistuva Kettunen sanoi.

Pensasmaa haki mitalia

Tälle kaudelle Valkeakosken Hakaan Ylöjärven Urheilijoista siirtynyt Pensasmaa on tuttu menestyjä aiemmilta vuosilta, joten suuryllätys ei 19-vuotiaan mestaruus ollut.
”Ei ollut yllätys, mutta kovan työn takana. Mitalia lähdin hakemaan, ja voitto tuli”, viiden sekunnin erolla Pensasmaa sanoi.
Joonas Sarkkinen oli hopeaansa tyytyväinen.
”Ihan hyvältä tuntui koko matkan. Viimeisessä mäessä en enää jaksanut, ja sitten Artturi tuli ohi. Mitali on aina mitali”, Sarkkinen sanoi.
Antti Ojansivu tavoitteli kultaa, mutta matkanteko hankaloitui 20 kilometrin jälkeen.
”Nesteet eivät pysyneet sisällä. 20 kilometriä jaksoin hiihtää, mutta sitten alkoivat krampit. En pystynyt kiristämään vauhtia.”

Heidi Lehikoinen

Tulokset: http://smnuoret.ski-keuruu.fi/smnuoret/tulospalv